Nuorten tuki -paketti

Nuori, joka tarvitset tiivistä ja nopeaa tukea tilanteessasi mutta et pääse avun piiriin tai jonotat palveluun. Ehkä kaipaat käytännön tukea asioiden hoitamiseen tai keskustelullisempaa tukea mielessä pyöriviin asioihin ja haasteisiin.

Nuorten tuki -paketti on tarkoitettu nopeaksi tueksi solmuuntuneessa tilanteessa nuorille aikuisille (15-29 vuotiaat), joilla on haasteita esimerkiksi arjen selviämisen, mielenterveyden, opiskelujen tai töiden edistämisen kanssa tai jotka tarvitsevat tukea ja apua suunnan kirkastamiseen elämässä. Tuesta voi olla hyötyä esimerkiksi odottaessa terapiaan tai mielenterveyshoitoon pääsyä tai kun elämä tökkii monelta osin eikä apua tunnu löytyvän. Palvelu on tällä hetkellä rajattu Pirkanmaan alueella asuville nuorille. Ensimmäinen tapaaminen sovitaan kahden viikon kuluessa yhteydenotosta. 

Huom. Nuorten tuki-paketti sopii nuorelle, jolla Kelan Nuottivalmennuksen ammatillisen kuntoutuksen kriteerit eivät täyty, esim. opiskelun tai työssäkäynnin takia tai nuori kaipaa jatkotukea vaikkapa mt-palveluiden päättymisen jälkeen tai niihin pääsyä odottaessa. Mikäli haluat tarkistaa, onko Nuottivalmennus mahdollista nuoren kohdalla, voit lukea kriteereistä täältä

Nuorten tuessa selvitämme tilanteen kokonaisvaltaisesti ja luomme tavoitteet yhteiselle työskentelylle.  Käymme rauhassa läpi auttavia ja helpottavia keinoja, selvitämme yhdessä palveluita ja tarvittaessa voimme harjoitella yhdessä konkreettisia arjen taitoja. Keskiössä työskentelyssä on luottamuksellinen suhde asiakkaan ja valmentajan välillä sekä toivon luominen tulevaisuuden suunnitelmiin. Palvelussa tietoja ei kirjata mihinkään ja työskentely on luottamuksellista. Sovittaessa valmentaja voi olla mukana verkostokäynnillä palvelutarvetta selvitettäessä. Perhettä voidaan tavata osana palvelua, mutta työskentely tapahtuu ensisijaisesti nuoren kanssa.

Valmentajana toimii Reetta Salminen. Tarkemman esittelyni voit lukea täältä. Kokemusta nuorten kanssa toimimisesta minulle on kertynyt yli 10 vuoden ajalta nuorten asumisneuvojana ja Kelan Nuottivalmentajana. Työssäni olen auttanut satoja nuoria erilaisten haasteiden kanssa eteenpäin. Tunnen Pirkanmaan palveluverkostot hyvin ja teen töitä hyvin terapeuttisella otteella. Palveluiden tiukentuessa ja ruuhkautuessa niihin pääsee yhä vaikeammin ja olen työssäni huomannut, kuinka suuri tarve kannattelulle ja ulkopuoliselle toivon ylläpitäjälle olisi nuoren elämän eri vaiheissa.


Nuorten tuki -paketti toteutetaan 10 kerran sarjana ja hinta on 850e/ 10h (á 60min) (sis. ALV 24%). Tarvittaessa jatkopaketin hinta on 800e/10h.

Paketti sisältää: 

  • Valmentajan tapaamiset nuoren kanssa sovitussa paikassa, esim. kotona, kahvilassa, verkostoissa, toimitiloissamme, harrastusten parissa. Nuoren niin toivoessa, osa tapaamisista voidaan toteuttaa etänä
  • Tapaamiset sovitaan nuoren toivomalla tiheydellä (1-3 viikon välein)
  • Nuoren kanssa yksilöllisesti luodut tavoitteet työskentelylle
  • Konkreettista tukea nuoren tarvitsemissa asioissa sekä tarvittaessa enemmän lyhytterapeuttista kannattelua ja apua
  • Kotitehtäviä tapaamisten välillä
  • Yhteydenpidon valmentajan kanssa tapaamisten välillä
  • Palveluverkoston selvittämisen ja tarvittavan jatkotuen kartoittamisen